Hyvin menee mutta menköön!

Vihervaaran Annan toimittaja-ura on lähtenyt käyntiin loistavasti, ainakin toimittajan omasta mielestä. Vanha motto "pessimisti ei pety" toimi tälläkin kertaa. Ensimmäinen viikko oli täynnä positiivisia yllätyksiä; alun jännitys kaikkosi nopeasti, koska toimitus on mukava paikka. Myös jutut olivat onnistuneita, ja niitä piti kirjoittaa sopivan verran sopivassa ajassa.

Muutamiin mielenkiintoisiin tilanteisiin olen jo joutunut. Viime viikolla olin yhtä aikaa pienessä tilaisuudessa toisen paikallisen lehden toimittajan kanssa, kutsuttakoon häntä vaikkapa Tertuksi. Saapuessani paikalle Terttu oli hyvin ärsyyntynyt. "Kilpailija tuli, älä anna sille näitä kaikkia papereita. Menenkin ottamaan tuolta kuvia, ettei ole samoja kuin kilpailijalla. En haastattele sinua (erästä rouvaa) koska sinä olet kilpailijan lehdessä. Nyt jatkankin matkaa, mutten kerro mihin olen menossa, ettei tuo (minä) seuraa perässä."

Näin "vitsaili" toimittaja Terttu. Mielestäni käytös oli outoa, sillä lehdet eivät ole kilpailijoita, koska ne ovat eri tyyppisiä. Toisekseen, jos Terttu on ollut alalla n. 35 vuotta, ja minä kokonaiset neljä päivää, niin emme liene vielä kilpailutilanteessa. Minua lähinnä huvitti se, että saapumiseni sai Tertun pasmat sekaisin. Mutta olen myös hieman surullinen, jos tilanne kuvaa sitä, miten toisten medioiden toimittajiin suhtaudutaan. Aika näyttää, onko näin.

Olen jo ehtinyt hermostuttaa myös yhden haastateltavan. Hän oli juttuni tarkastettuaan tullut kollegansa kanssa siihen tulokseen, että juttua ei voi lehdessä painaa, sillä "sitä ei ole kirjoitettu hyvässä hengessä". Korjasin jutun pikapikaa, vaikka ei olisi ollut pakko. Perästä ei ole vielä kuulunut.

Mutta pieniä vastoinkäymisiä tulee aina, joten ei me välitetä niistä. Hauskaa on ollut, mistä suuri kiitos kuuluu nuorimmalle kollegalleni. Torstaina lähden haastateltavan kanssa kalaan. Ei siis muuta kuin Hii-u-li-hei, huolta nyt ei, merimies näin käy merta päin!