Loppu.

Neljä kuukautta uutistoimittajana meni nopeasti ohi. Nyt kun pitäisi lomailla, tuntuu että takki on ihan tyhjä. Tuntuu vaikealta tarttua mihinkään.

Takana on upea kesä. Siinä missä nauroi paljon, pillitinkin kerran töissä. Todella kasvotonta. On ollut vaikeampaa ja sitten ihania voiton hetkiä. jee. Kyllä siitä ihan hyvä tuli. Nyt on haikea ja rikas olo, siis henkisesti.

Palautettakin on tullut. Ihmiset kommentoi jotenkin tosi helposti, kun ne on kuullu äänen ja nähny naaman, ni ollaan tavallaan tuttuja. Ja se on hyvä. Sain jopa nimpparionnitteluja sähköpostiin ja kaikkea muuta kivaa. Mut kaiken hyvän keskeltä on jäänyt myös negatiivista asiaa mieleen. Se tietenkin on nostettava muita ylemmäs.

Tämä kritiikki oli varmaan kaikkein paras. Töiden loputtua olin tiistaina entisen työpaikkani toimitusneuvoston kokouksessa. Neuvoston PJ on entinen rehtorini, joka seuraa myös työtäni nykyisin.. Se selvisi istuassamme kaikki ennen kokousta ruokapöydässä. Muuten oli hiljaista.

R: Teillä oli keväällä uutinen siitä, kun x-paikasta oli kadonnut 150 kilon painoisia teollisuuskeloja. Sanoitte kuitenkin, että kelat painoivat vain 1,5 kg. Aika kevyitä..
M: Hmm. Muistan kyllä uutisen ja muistan sen tehneeni ja lukeneeni. Muistan myös että luin varmasti 150, enkä 1,5 ( Mitäköhän uutisoitavaa sitä olisikaan jos lähdettäisiin jokaisen maitopurkin katoamisesta uutisoimaan..)
R: Kyllä minä muistan. Ainakin netissä oli pilkku.
M: Omituista. Kyllä siellä varmaan virhe oli, jos sen vielä tähän asti muistatte. Kamala homma. Kerrassaan.
R: "näyttää tyytyväiseltä"
On silläkin miehellä elämä kasassa.

Mutta muuten. Kivaa oli. Mukava, että nähdään pian!

PS. Kielikritiikki on kaikille yhteinen. Meinaatteko ma, ti vai ke ryhmään? Ois kiva olla samassa.