Monni on the job

Ohessa todiste, että tää ei ole pelkkää puhetta, vaan että kyllä täällä töitäkin tehdään. Laidasta saa kyllä tehdä juttuja, oheinen todistekuva on Human Interest puolelta.

Maakuntani maa- ja kotitalousnaiset aloittivat Hyvän mielen viestin, jonka aikana herätellään yhteisöllisyyttä henkiin ja kerätään järjestön satavuotisesta historiasta muistoja. Olin alkutiedotustilaisuudessa. Piirakka oli hyvää. Sain sähköpostissa kiitosta jutusta ja kuvan paikan päältä:)

Miksi mä muuten aina näytän ihan pikkupojalta valokuvissa?

Sataa sataa ropisee..

Maakunnan maisemat on aika hyvin piirretty näille verkkokalvoille. Meillä on kymmenien kilometrien rekkajonot, tietyöt, venäläiset ja tyhjenevät talot. Toisaalta: omiin silmiini maailman kaunein luonto ja kaikista kiusoista huolimatta erittäin iloisia ja avoimia ihmisiä. Sain viime kuussa sen ajokortin! Ja nyt oon päässyt ihailemaan kaikkea ihan oman ratin takaa. Mikä on hyvä, koska näyttää siltä, ettei sade lopu ikinä..

Töissä menee kivasti. On alkanut jo kotiutua ja haaveilemaan koko loppuelämästä täällä. Ostaisin sellaisen pienen ja vanhan puisten omakotitalon, jossa olisi pihalla vanhoja omenapuita ja päivänkakkaroita. Asuisin pyöräilymatkan päässä töistä ja elämä olisi pelkästään ihanaa.

En kuitenkaan ihan heti. Toistaiseksi tilanne on vielä se, että asun lapsuudenkodissani 20 kilometrin päässä toimituksesta. Se on ihan ok. Tänään kuitenkin heräilin aamuvuorosta kotiin palatessani vesipisaroiden tippuessa päälleni. Bussin katossa oli reikä! Kyseessä oli ihan oikea reikä, josta vesi tuli kaiken maailman piuhojen seasta päälle. Vaihdoin paikkaa ja sanoin asiasta kuskille. Se epäili, että kyseessä oli kattoikkuna. WTF! Penkin päällä ja piuhoitettuna.. Kiitin kuitenkin kyydistä.

Mutta niistä töistä. Tv:n astuttua mukaan, on työnkuva entistä vaihtelevampi. Tekemieni uutisten perusteella tykkään telkkarista tosi paljon! Vaikka ei Inari nyt ihan kaikkea ehtinyt opettaa, olen pärjännyt superihanien medioosojen kanssa vaikeissakin paikoissa ihan mukiinmenevästi. Aiheet ovat vaihdelleet kovista pehmeisiin ja kivoihin. Teoriassa paras keikka oli, kun taannoin vietettiin koko aurinkoinen päivä tyynellä järvellä suurella purjelaivalla istuskellen. Mentiin uutisoimaan saaristohakkuista. Paikalla olleet miljoonat hyttyset ja mäkäräiset onnistuivat onneksi/kuitenkin puhkomaan ison firman vaivalla rakentaman kuvan. Jutusta tuli kriittisempi. Jalat kun meni ihan ruvelle kaikesta raapimisesta.

Viikossa on nykyisellään ehkä kaksi samansisältöistä päivää, joista tietty niistäkin eri aiheet tekevät aina omanlaisensa. Tykkään kovasti siitä, että maakunnankokoinen alue kartalla alkaa täyttyä muualtakin kuin oman kotikaupungin osalta. Vaikka välillä väsyttää ja haluaisi ihan kokonaan lomalle, on valtava osa työajasta kuitenkin ihan totaalisen ok.

Työporukka on nyt myös entistä vaihtelevampaa. Muitakin uusia kasvoja on tullut mukaan remmiin. Viikonloppuna oli kesänavausjuhlat, joissa viimeistään tajusi olevansa tosi hienossa paikassa ja seurassa. Oli kivaa. Ja on.

..nyt jään jännäilemään kenestä tulee keskustan uusi puoluesihteeri.

PS. Viitaten keväiseen keskusteluumme: ostin Sofi Oksasen uusimman kirjan. Vaikuttaa tähän asti kyllä siltä, että se on oikein hyvä!

Linkkilista

Löysin netistä virkaveliblogin. Siellä kesäkuvaajat esittelevät kuviaan ja jakavat tuskaansa. Ehkä jotain kiinnostaa.

NP: No se Kalmah

On a stakeout

Tänään toiminta muistutti jo poliisimeininkiä. Kesäkuvaajan kanssa kierrettiin lähiseudun gasoasemia ja tarkoitus oli tehdä juttua bensan hinnasta. Korkealentoista menoa siis.

Ajoimme naapurikaupunkiin. Etsimme sopivan aseman. Sitten se alkoi, odotus nimittäin. Istuimme autossa kuin kaksi kyttää amerikkalaisessa leffassa. Kyttäyskeikka. Vain pähkinät puuttuivat, kuten kaveri totesi.

Eräs oudoimmista keikoista tänä kesänä. Oli tarkoitus etusivun pääkuva saada aiheesta. Meilläpäin pääkuva ei yleensä ole pääuutisesta, vaan siihen haetaan jotain kivaa. Me siis haimme kivaa autoa.

Niitä ei näkynyt. Lopulta tiellä kurvasi hauska maasturi. "Tule tankkaamaan", totesimme yhdessä. Tulihan se. Syöksyimme työhön. Jätin pelkääjän oveni (ikkuna alhaalla, tottakai) auki Miami Vice -tyylillä. Pettymys oli melkoinen, kun tyypsä ei halunnut tulla kuvattavaksi. Takaisin autoon.

Odotimme lisää. Lopulta alensimme rimaa ja otimme Volvon. Ihan sama lopulta, sillä kuva oli bensakuitista miehen käsissä. Onneksi jälkimmäisellä kerralla suljin oveni kiltisti. Autoa piti nimittäis siirtää. Komeetahan se olis, että kansikuvassa olisi taustalla firman auto parkissa. Tästä tuli kuitenkin kuva sisäsivulle.

Ajoimme takaisin, menimme ABC:lle. Odotimme kansikuva-autoa. Ei löytynyt. Kaikki kivan räikeät pakut ja muut kiersi tankkauspisteen. Istuimme autossa, kuin mitkäkin. Hauskaa oli se, että viereemme tuli toinen auto, jossa mieskaksikko istui myös. Ihmettelimme, mitä HE tekivät.

Vaihdoimme pettyneinä lopulta kilometrin päähän toiselle ABC:lle. Sielläkin hiljaista. Kummallista oli se, että tää mieskaksikko toiselta ABC:ltä kurvasi sinne myös. Olivat myymässä autoa, ja aiemmin väärällä ABC:llä, näin päättelimme lopulta.

Lopulta me poistimme riman. Kaikki muu paitsi mustat autot kelpaavat. Saimme haastateltavan ja kuvan, siitä tuli ihan kiva. Jutusta tylsä bensajuttu, mutta tulipahan tehtyä. Aika outo juttukeikka kaikkineen, ja siksi kiva.

NP: Kalmah, biisistä ei tietoa. Ihan hyvää groovea.

Varttirakko onnettomuuspaikalla

Viime päivät töissä ovat kuluneet verkkaisissa merkeissä. Maanantaina oli sentään puuhaa, kun oli kolme juttua + oikaisu (jo toinen!) sekä lehmien kuvaamista.

Osakseni on tullut myös ilo ja kunnia tehdä kaksi gallupia. Toisessa toimi kuvaajana blogi-toveri. Aiheena oli vaalirahoitus ja kaksikon tehtävänä saada edes jotain vastausta nyhdettyä ihmisiltä ("Voi kun minä en ole mikään poliittinen ihminen" Ai jaa, oletettiinkin, että rouva on varmasti hillitön puolueaktiivi, joka haluaa julistaa kaikille näkemyksensä). Joidenkin haastateltujen ilmeet olivat lähes pakokauhuisia.

Tänään askarreltuani kunnanvaltuustouutisen kanssa puoli päivää, tuloksena kokonaista 600 merkkiä, Teräsvuori lähetettiin kuvaamaan ryteikköön ajanut auto. Ensin läksin tietysti väärään suuntaan, ja kun kolariauto viimein löytyi, suoritin u-käännöksen. Kääntyessäni olin hyvän aikaa poikittain koko tien leveydeltä pääsemättä mihinkään, koska en saanut pakkia päälle.

Juoksin puskaan kuvaamaan autoa. Koska lähdin suoraan kahvin äärestä, oli tässä vaiheessa jo hillitön kusihätä. Paikka ei ollut kovin suojaisa, joten pissasin auton taakse. Luonnollisesti juuri silloin ohi ajanut auto pysähtyi katsomaan, mikä on hätänä ja luuli Teräsvuorta varmaankin onnettomuuden uhriksi. Aika nolona kumarruin syvemmälle piiloon ja mietin, että nytkö täältä sitten noustaan, vedetään housut ylös ja esittäydytään että Usko Teräsvuori paikallislehdestä, päivää. Autoilija onneksi totesi tilanteen oikean laidan ja ajoi pois.

Muuten ei kummenpaa, odottelemme kollegan kanssa helleaaltoa. Hänen työhuoneensa pakastimessa on jäätelöä ja kakkua oli viime viikolla melkein joka päivä.