Palopaikka hukassa

Monnin ajo-ohjeista tuli mieleeni viime viikon haastavin työkeikka.

Lehtemme alueella oli sattunut yöllä tulipalo, jossa oli kuollut yksi ihminen. Teräsvuori lähetettiin ottamaan kuva isosta tapauksesta. Kollega oli poliisivuorossa, joten hän oli yhteydessä palokuntaan. Palopaikan osoite saatiin tietoon, mutta talon numeroa ei suostuttu antamaan.

Lähdin kuitenkin mielissäni matkaan, kyllähän nyt maan tasalle palanut talo erottuisi.
Tie löytyi helposti. Sitten alkoivatkin ongelmat. Paikka oli nimittäin todella maalla ja tie oli pitkä ja haaroittui pihateihin joka suuntaan. Auton kartta myös loppui juuri tien alkupäähän.

Teräsvuori ajeli tietä ja sivuhaaroja pitkin poikin ja kyseli ihmisiltä tulipalosta. Välillä avasin ikkunan ja haistelin. Mitään ei löytynyt, eikä kukaan ollut kuullutkaan palosta. Ajotaidot joutuivat koetukselle niillä osioilla, joissa varoitettiin näyttävästi: yleinen tie päättyy. Ei löytynyt raunioita.

Soitin jokseenkin epätoivoisena kollegalle noin puolentoista tunnin ajelun jälkeen. Hän ahdisteli palomiehiä hiukan lisää, mutta tietoja ei myönnetty. Jatkoin etsintää epätoivoisena ja soitin optikolla olleelle toimituspäällikölle, joka käski vain etsimään ja haistelemaan.

Tullessani jälleen tien alkuun voitonriemuinen kollega soitti ja kertoi tietävänsä ehkä, missä palopaikka oli. Kollegan netissä surffaillut äiti oli nimittäin löytänyt jonkinlaisen tulipalo-onlinepalvelun. Ongelmana oli vain se, että tulipaloa pystyi liikuttamaan hiirellä pitkin karttaa. Innostuneena Teräsvuori ajoi heti monta kilometriä väärään suuntaan. Palasin takaisin lähtöpisteeseen, ja lopulta palopaikka löytyi.
Pihaparakista ei ollut jäljellä mitään. Viimeiset palomiehet poistuivat juuri paikalta. Otin kuvan ja palasin voipuneena toimitukseen.